Juhlakengissä ja ilman

 

Kirjailija Stephen King tarjoaa teoksessaan Kirjoittamisesta (suom. Ilkka Rekiaro) kansantajuisen ja viihdyttävän lähestymistavan kirjoittamiseen. Hän kuvailee tätä taiteenlajia kolmikerroksiseksi työkalupakiksi: ylimmällä tasolla ovat sanasto ja kielioppi, keskimmäisellä muoto, tyyli ja kappale ja alimmalla varsinaisen kertomuksen kirjoittaminen. King käsittelee pakin tasoja lähinnä kertomakirjallisuuden näkökulmasta, mutta eri osa-alueita on hyvä pureskella myös asiatekstien kannalta.

Mitä, kenelle ja millaisessa tekstissä?

Kingin mainitsemat pakin perustyökalut saattavat kuulostaa itsestäänselvyyksiltä. Oman kirjoittamisen kriittinen tarkastelu kuitenkin kannattaa – niin sanotut perusasiat ovat nimittäin monitahoisempia kuin äkkiseltään saattaisi kuvitella. King peräänkuuluttaa muun muassa täsmällisyyttä sanavalintoihin. Tämä on tuttu haaste myös asiakirjoittamisessa. Tekstiammattilainen joutuu punnitsemaan esimerkiksi erikoisalojen termejä sekä tekemään valintoja sen mukaan, millaiselle yleisölle teksti on tarkoitettu ja mitä lukija aiheesta jo tietää. Tyylin valintaan vaikuttaa paljon tekstilaji: millaisilla ilmaisuilla ja virkerakenteilla esimerkiksi esitetekstiin saadaan halutunlainen tunnelma? Mitä jos kyseessä onkin tiedote? Entä kuinka lyyriseksi kannattaa heittäytyä käyttöohjeessa?

Luettavuus perustuu kielioppiin

King kehottaa kohtaamaan myös kieliopin realiteetit. Joskus huomaan, että kielioppi saatetaan mieltää vain pilkkusäännöiksi tai samastaa oikeinkirjoitukseen, mutta todellisuudessa kyseessä on monisyisempi ja yllättävän muuttuva maailma. Usein kyse on siitä, miten sanojen eri muotoja voi käyttää suhteessa toisiinsa – joudutaan siis pureutumaan välimerkkejä syvemmälle, lausekkeisiin ja lauseisiin. Joskus muinoin koulussa opittu ”sääntö” ei sekään välttämättä ole yksioikoinen, ja kielityöläinen joutuukin jatkuvasti päivittämään tietojaan pysyäkseen kärryillä siitä, millaiset ilmiöt luokitellaan nykyään yleiskielisiksi. Suosituksilla on tapana höllentyä, joten omat mieltymykset on osattava kyseenalaistaa. Pohjimmiltaan kieliopissa on kyse luettavuudesta – siitä, kuinka helposti lukija tekstin ymmärtää ja kuinka hyvin hän sen parissa viihtyy.

Poikkea polulta harkiten

King toteaa kirjassaan, että ”[k]ielen ei tarvitse aina pukeutua solmioon ja juhlakenkiin” (2000, 124). Tällä hän tarkoittaa sitä, että rakenteita on joskus syytä virtaviivaistaa kankeuden välttämiseksi – kieliopin kustannuksellakin. Kielenhuollon näkökulmasta tämä on ehkä hieman kyseenalainen lausunto, mutta erityisesti kaunokirjallisuudessa ”sallittu” strategia. Harkitun joustava asenne on kuitenkin tarpeen myös asiateksteissä: esimerkiksi markkinointivideoiden tekstityksissä on joskus tehtävä pieniä kieliopillisia myönnytyksiä tilanpuutteen takia. Kyseessä ovat kuitenkin tällöin tietoiset poikkeamat, jotka palvelevat viestin välittämistä. Yleisesti ottaen kirjoittamisen perustyökaluja on syytä käyttää oikein, siis täsmällisesti ja yleiskielen suositusten mukaisesti, jotta teksti olisi informatiivinen, helppolukuinen ja uskottava eikä ärsyttäisi lukijaansa. Muuten voi syntyä paitsi huolittelematon vaikutelma, myös väärinkäsityksiä ja joskus jopa tahatonta komiikkaa: kun yrityksen toimintaa luotaavassa PowerPoint-esityksessä lukee virkkeen alussa ”Lean periaatteita aletaan soveltaa”, merkitsee se eri asiaa kuin oikeakielinen ”Lean-periaatteita aletaan soveltaa”. Merkityksen voi ehkä ensimmäisessä tapauksessa päätellä laajemmasta asiayhteydestä, mutta toisaalta jälkimmäisessä tällaista ylimääräistä tuumaustaukoa ei tarvita (”Siis kenen Lean?”). Päätelmä: yhdysviivallinen, oikeakielinen vaihtoehto on tehokkaampi, koska se on yksiselitteinen.

Lähteet

King, Stephen (2000). Kirjoittamisesta. Suom. Ilkka Rekiaro. Viitattu: s. 101–127.

Lukemista

Kielitoimiston ohjepankki: kielitoimistonohjepankki.fi

Kielitoimiston sanakirja: kielitoimistonsanakirja.fi